Ristiäiset, eli kaste - toinen evankelis-luterilaisen kirkon sakramenteista

Kaste on Jumalan lahja, joka kantaa läpi elämän.  Kaste on Jeesuksen asttama sakramentti ja kristittynä olemisen perusta.  Kasteessa ihmisestä tulee sekä kotiseurakuntansa että maailmanlaajuisen kirkon jäsen.

Kastepaikkana voi olla koti, kirkko, jokin muu seurakunnan tila tai yhdessä sovittu paikka, mikä soveltuu tilaisuuteen.  Ristiäiset voidaan pitää myös jumalanpalveluksen yhteydessä.  Lapsen kaste toimitetaan yleensä ennen kuin lapsi täyttää kolme kuukautta.

Hirvensalmen seurakunnassa toimituksia pyritään järjestämään joka toinen viikonloppu, mutta muutkin päivät ovat sovittavissa.  Kirkkoherra (tai kasteen toimittaja) ottaa yhteyttä lapsen vanhempiin ennen kastetilaisuutta ja sopii keskustelusta, jossa käydään läpi kasteeseen liittyvät asiat.

Vanhemmat saavat kotiin Lapsen tiedojen ilmoittaminen-lomakkeen, joka on Digi- ja väestöviraston esitäytetty lomake.  Siihen merkitään lapsen etunimet, sukunimi sekä kummien koko nimet, sosiaaliturvatunnukset ja kirjoillaoloseurakunnat.

Ristiäisten järjestäminen Hirvensalmen seurakunnassa

Ristiäisistä sopimiseksi ota yhteyttä Hirvensalmen seurakunnan Kirkkoherranvirastoon (puh. 0400 143 700) ma-pe klo 9.00-13.00 tai sähköpostitse hirvensalmen.srk(at)evl.fi.

 

Ristiäiset voidaan järjestää kirkossa, kotona tai muussa sopivassa paikassa. Lapsen tai aikuisen voi kastaa myös jumalanpalveluksen yhteydessä. Papin kanssa käydään ennen ristiäisiä kastekeskustelu, jonka aikana sovitaan ristiäisiin liittyvistä asioista. Seurakunnat varmistavat lapsen nimen laillisuuden, joten nimi tulee ilmoittaa seurakunnalle hyvissa ajoin, esimerkiksi juuri kastekeskustelun yhteydessä.

Ristiäisten järjestäminen

Kastetilaisuuden kulku vaihtelee sen mukaan, minkä ikäinen kastettava on. Usein kaste tapahtuu muutaman kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Kasteessa lapsi liitetään nimeltä kutsuen kristilliseen uskoon ja seurakunnan jäseneksi.

Ristiäisten kulku

Kummius on luottamustehtävä. Vanhemmat valitsevat lapselleen kummeiksi tärkeät aikuiset. Jokainen löytää oman tapansa olla kummi. Kastetulla lapsella tulee olla vähintään yksi kirkkoon kuuluva kummi.

Kummien valinta ja tehtävät

Lapsikaste on luterilaisessa kirkossa tavallisin tapa liittyä kirkon jäseneksi, mutta kasteelle voit tulla minkä ikäisenä tahansa. 

Luterilainen kirkko kastaa kaikenikäisiä